Olen Eveliina ja opiskelen kolmatta eli viimeistä vuotta hiusalan perustutkintoa Imatralla, Saimaan ammattiopisto Sampossa.
Lensin 30.4.2016 Lauantaina Manchesteriin,
Lento kesti muutaman tunnin, onneksi englannissa aikaa siirrettiin se pari tuntia taaksepäin joten matka ei tuntunut ihan niin pitkältä. (Menihän kuitenkin Helsinki-Vantaan lentokentällekkin ajaessa oma aikansa.)
Manchesteristä menin junalla Leedsiin, ei onglelmia aika simppelisti toimii juna asema ihan lentokentän tuntumassa ja isot opasteet. Ei olisi tarvinnut varata ihan niin paljon aikaa mitä olin varannut kun liput valmiiksi ostin netistä.
Tosi helppo systeemi jos varaa liput valmiiksi netistä, senkun kävelee lippuautomaatille ja kirjoittaa siihen koodin minkä saat netistä varatessa. Täytyy myös olla näyttää (huom maksua ei enää peritä) se kortti millä on junamatkan ostanut etukäteen.
Junamatkalla näkyi hienoja maisemia korkeita kumpuja, laakeita peltoja ja tiilitaloja. Aluksi ajattelinkin että onko kaikki talot tehty tiiliskivistä ? Kauniita ne on, uudet sekä vanhat, sopivat oikein hyvin tunnelmaan.
Leedsin juna-asemalta sitten isäntäperheeni nouti minut ja meinasinkin käydä kuskin paikalle- eihän sitä heti voi muistaa että ollaan ihan väärinpäin ;)
Asun perheessä ja voin kyllä suositella tätäkin vaihtoehtoa etenkin jos yksin olette matkaamassa niin ei ole niin helposti vain itsekseen ja oppii hyvin englantia samalla kun sitä täytyy käyttää.
Varasin perheasumisen myös etukäteen leeds homestay servicestä ja siellä oli kyllä hyvää ja nopeaa palvelua, ensiksi täytät paperin jossa selviää millaista paikkaa etsit mistä jne... ja sitten alkaa sopiminen.
Perhe jossa asun on oikein mukava ja ystävällinen keski-ikäinen pariskunta ja koira. Alkavat jo ymmärtää että vaikka en puhukkaan kovin hyvää englantia niin ymmärrän kyllä kaiken todella hyvin eikä tarvitse puhua hitaasti tai kovempaa kun minulle puhuu ;)
Viikonloppu meni "palautuessa" kävimme koirankanssa woods, puistossa, metsässä miten sen nyt haluaa ilmaista. Todella kauniita sinisiä kukkia ja valtavan kokoisia jylhiä puita. Ja tietenkin lampi missä oli joutsen ja sorsia . Tästä minun täytyy vielä ottaa kuva ja liittää tänne.
Cockapoo Darcy kuvassa.
Darcy ymmärtää suomea täydellisesti, jos hän makaa olohuoneen latitialla ja omistaja kutsuu englanniksi ei letkauta korvaakaan ja kun mie pyysin suomeksi hyppäsi heti syliin ;) GeniosDog
Maanantai oli Bank Holiday, eli kansallinen vapaapäivä jolloin _kukaan_ ei tee työtä.
Joten loogisesti kun kukaan ei tee työtä niin menin käymään kaupungilla katsomassa vähän ostoskeskuksia. Ja kyllä kaikki kaupat olivat auki.
En kylläkään saanut ostettua vielä mitään, tarvitsen vähän enemmän aikaa. Yhdessä kauppakeskuksessa oli 120 kauppaa/ravintolaa :) että ihan kiva. Primark oli kolmessa kerroksessa. Sieltä käyn sitten ostamassa tulijaiset kotiin ja kavereille.
Kauppakeskus oli upean näköinen en vain saanut silloin otettua kuvaa joten ehkä ensikerralla, sillä tämä ei jää tähän!
Asiaan liittymättömänä miettikää minkälaista olisi olla englantilainen,
- sinun ei tarvitsisi välttämättä opetellä äidinkielesi lisäksi mitään muuta kieltä, ikinä.
- Mutta myöskin lähes minne tahansa päin maailmaa menet niin _kaikki_(kärjistettynä) ymmärtävät mitä sinä puhut.
Huom kaupunkgin tunnelmaan sopiva kirja !
Busseista sen verran että ne kyllä kulkevat hyvin ja minä itse aina suunnittelen matkat etukäteen (ainakin jos on joku aikataulu) ja google maps on ollut tähän todella kätevä ja sitten puhelimeen ladattu kartasto johon olen ladannut Englannin kartat ja tallentanut oleelliset paikat jotta se toimii myös ilman internettiä. Ilman tätä olisin hukassa kun hetkittäin tämänkin kanssa menee kyllä hermo, mutta onneksi löytyy paljon auttavaisia ihmisiä ketkä osaavat neuvoa :)
Vähän koulusta.
Kuvissa näkyy heidän "pääkampaamo" jonka lisäksi on myös kaksi muuta pienempää käytännön luokkaa, (täytynee ottaa lisää taas kuvia)
Kosmetologeilla on myös kivat tilat ja media and make up, opiskelijoilla myös. Olin yhdellä heidän teoriatunnilla missä käytiin airbrush meikkaamista. Eli sillä sellaisella paineilmalla toimivalla ruiskulla kun "maalataan", meikataan ihmistä. Käytetään siis myös normaaliin meikkaamiseen sekä body painttiin .
Hiusalaa opiskellaan kolmella eri levelillä (1,2,3) ja sitä mukaa mitä korkeammalla levelillä olet sitä enemmän tulee luovaa tekemistä ja erilaisia tekniikoita. Ei tarvitse välttämättä mennä leveleitä järjestyksessä jos on esimerkiksi muita opiskeluja alla tai muuta vastaavaa, on myös mahdollista suorittaa joko kokopäiväisenä, tai sitten fast trackillä jossa tulee paljon kotona tehtävää, lyhyiden mutta intensiivisten koulupäivien lisäksi. On myös oppisopimus mahdollisuus.
Paljon ovat ihmiset kuulleet hyvää suomen opetusjärjestelmästä ja sanottu maailman parhaaksikin ja taitaja kisat ovat jääneet ihmisten mieleen.
Alla kuvia keskiviikon Asian Bridal demosta. Meikki ja hiukset. Luokkana toimii Media and makeup:in tilojen teoria puoli, jossa normaalisti ei näin paljon porukkaa vaan muutama pöytä jonka ympärillä luokan opiskelijat.
Ja ainiin härjoittelimme tänään myös media and makeup luokan kanssa tupeerausta, kun heillekkin kuuluu pieni osa hiuksia. Malli kampaus oli erikoinen. Ihan hyvä ajatellen tekniikka harjoituksena. Näytti vähän ampiaispesältä ja siksi tämä viedeossa näkynyt kampaajakin sitä itse leikkisästi kutsui, :D
Hyvä harjoitus ajatellen tupeerausta ja media and make up opiskelijat todennäköisesti tulevat työskentelemään teattereissa tai elokuvissa tai vastaavissa joten suuren aikaan saaminen on tärkeä perusta.
P.S as an equestrian girl aion kyllä käydä ratsastamassakin tämän kuukauden aikana, ja isäntäperheeni lupasikin jo kättelyssä minut siellä käyttää :)
(tottakai löysin ratsastusvaruste liikkeenkin [eikä mikään pieni] kaupunkin kupeesta )
.
.
.
Ei lainkaan niin iso ja pelottava city kuin olisi voinut luulla :)
Best Rgds
Eveliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti