keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Matka Sloveniaan 18.3.2016 ja ensimmäinen viikonloppu

Munchenin lentokentällä Saksassa
Munchenista Ljubljanaan
Moikka, elikkä tää blogi kertoo Susannan ja Christan 4 viikkosesta työssäoppimismatkasta Ljubljanaan, Sloveniaan. Matkaan lähdettiin 18.3.2016 aamuyöstä, sillä lento lähti Helsinki-Vantaalta klo 8.00 aamulla. Koneen vaihto tapahtui Munchenissa, Saksassa. Saksassa ehdimme olla tunnin verran, mikä kului nopeasti oikean lähtöportin etsimisessä. Ljubljanassa olimme klo 11.45, joten meillä oli hyvin aikaa tutustua jo ensimmäisenä päivänä paikkoihin. Heti lentokentällä meillä oli kyyti ja todella näyttävät vuoret vastassa. Asettauduimme taloksi ja kävimme syömässä lähiravintolassa. Melkein heti Stanka, meidän ohjaaja, tuli meidän asunnolle ja kertoi yleisiä asioita. Kävimme hänen kanssaan kiertelemässä ja tutustumassa kaupunkiin.
Koneeseen

Lauantaina kävimme shoppailemassa kauppakeskus Supernovassa. Siellä kierreltiin paljon vaateliikkeitä ja syötiin.

Ljubljanan lentokentältä näkyy komeat vuoret
Ljubljanan joki
Sunnuntaina rentouduttiin vain, käveltiin kaupungilla ja illalla käytiin iltapalalla joenviereisessä kahvilassa. Ljubljanan kaupungin halkaisee joki, jonka varrella on molemmilla puolella todella monia kahviloita, joten valinnan varaa on. Joen toinen puoli on vanhaa  ja toisella puolella sijaitsee keskusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ylänavigointi