keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Ensimmäinen viikko Sloveniassa



Ensimmäisenä maanantaina Ljubljanassa suuntasimme bussilla Parturi-kampaaja koululle. Siellä tapasimme muut suomalaiset työssäoppijatytöt Vaasasta. He eivät asu meidän lähellä. Me vuokrattiin asunto keskustasta, että on helppo kulkea joka paikkaan. Koululla meitä odotti myös kaksi Slovenialaista parturi-kampaaja opiskelijaa, joiden kanssa kävimme keskustasta ostamassa bussikortit jokaiselle. Matkasimme takaisin koululle, jossa tapasimme Stankan. Kiertelimme luokkia ja esittäydyimme muille Slovenialaisille oppilaille. He olivat ujoja puhumaan englantia, mutta muuten luokassa oli kova meteli :D. Monet olivat kiinnostuneita meidän kielestä ja muutamille luokille esittäydyimmekin suomen kielellä.

Tiistaina aloitimme työt työpaikoissamme. Susanna on töissä pienessä liikkeessä, jossa työskentelee vain omistaja itse. Christa taas työskentelee isomassa parturi-kampaamossa, jossa on 8 työntekijää. Täällä on kaksi värjääjää viisi leikkaajaa ja yksi assistentti. Vähän eritavalla, kuin meillä Suomessa.

Keskiviikosta perjantaihin olimme töissä ja perjantaina meille järjestettiin Ljubljana Tour, mikä kesti noin kaksi tuntia ja sen aikana kiersimme Ljubljanan nähtävyydet ja saimme hieman lisätietoa paikalliselta kaupungista. Viikko vierähti nopeasti kaupunkiin tutustuessamme. 













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ylänavigointi