sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Auxillaareja ja sairaanhoitajia



Moikka täältä Espanjasta! 
Ajattelimme tehdä postauksen, jossa kerromme vähän osastojemme ammattiryhmistä ja heidän työtehtävistään. Elikkä osastoilla työskentelee auxillaareja ja sairaanhoitajia, ei siis itse lähihoitajia ollenkaan. Läihoitaja on vähän niinkuin auxillaarin ja sairaanhoitajan välimuoto. Me kuitenkin työskentelemme enemmän auxillaareina, sillä emme ole kuitenkaan sairaanhoitajaopiskelijoita. Mutta olemme onneksi päässeet tekemään töitä myös sairaanhoitajien kanssa. Toki osastoilla pyörii myös mm. monia lääkäreitä, fysioterapeutteja, "kuljetusmiehiä" (kuljettavat potilaita osastoilta tutkimuksiin) sekä tulkkeja. Heidän kanssaan emme kuitenkaan työskentele.

Auxillaarit
Yksinkertaisesti sanottuna auxillaarit tekevät perushoitoa ilman lääkkeitä tai muita erityisiä toimenpiteitä (kuten mm. haavahoitoa). Eli työtehtäviin kuuluu lämmön mittaus, suihkut ja pesut, painon ja pituuden mittaaminen, lakanoiden vaihto ja kirjaaminen. Eipä oikeastaan muuta yksinään, mutta saattaa toimia silloin tällöin (aika harvoin) sairaanhoitajan avustajana sairaanhoidollisissa tehtävissä. Työskennellessään auxillaarit pitävät mukanaan kärrejä, jossa on lähes kaikki tarvottava potilaan pesuihin sekä lakanoiden vaihtoon. Auxillaareja on aamuvuorossa kolme, iltavuorossa kaksi/kolme ja yövuorossa yksi.
Ja se, mikä meistä on todella outoa on se, että hoitajat eivät tee nostoja ollenkaan. Vaan kun potilas tulisi siirtää esimerkiksi sängyltä suihkutuoliin, soitetaan paikalle "strong man", joka tulee ja siirtää/nostaa potilaan suihkutuoliin. Eikä muutenkaan hoitajia taideta olla koulutettu ergonomisiin siirtoihin. Sairaalassa ei myöskään ole minkäänlaisia apuvälineitä siirtoihin.





Sairaanhoitajat
Sairaanhoitajille kuuluukin sitten kaikki lääkehoito, haavanhoito, potilaan kotiuttaminen sekä jopa verenpaineen mittaaminen. Sairaanhoitajia on aamuvuorossa aina kolme, iltavuorossa kaksi ja yövuorossa yksi. Sairaanhoitajat ovat aina kiireisiä, sillä monet potilaista on kivuliata ja akuutteja tilanteita tulee päivittäin. Myös sairaanhoitajilla on omat kärryt, joiden kanssa he kulkevat osastolla jakamassa lääkkeitä.
Me olemme kuitenkin kertoneet osastoilla, mihin meillä on lähihoitajina koulutus ja olemme päässeet sairaanhoitajien mukana tekemään mm. verensokerin mittauksia sekä insuliinin pistämistä, EKG:n ottoa sekä verenpaineen mittausta. Osastoillamme kuitenkin on myös sairaanhoitajaopiskelijoita, jotka osaltaan verottavat vähän meidän työtehtäviä. Mutta olemme kuitenkin tykänneet olla töissä ja tehdä erilaisia työtehtäviä erilaiden potilaiden kanssa.




EKG




Terveisin,
Krista ja Milana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ylänavigointi