Kolmas viikko lähti käyntiin töillä, ja loppui Bled järven maisemiin. Maanantaista torstaihin työskentelimme liikkeissämme, ja perjantaina mentorimme Stanka oli järjestänyt "kulttuurimatkan" Sloveniassa. Viikolla oli erittäin lämmintä ! Torstaihin asti jokapäivä oli noin 23-26 asteinen. Pitkähihaisessa tuli töissä jo oikeasti kuuma !!
Lähdimme matkaan aamulla kahdeksalta ja ensimmäinen kohteemme oli tippukiviluola (Vilenica). Paikka oli todella upea ja suosittelemme sitä Sloveniaan matkustaville. Luolassa päästiin 72-metrin syvyyteen maan alle. Luolassa on vuodenajasta riippumatta aina noin 8-10 astetta "lämmintä". Luola on valaistu, mutta lopuksi sieltä sai ottaa valot pois jos niin tahtoisimme, ja mehän tahdoimme. Olo tuntui hieman orvolta pilkkopimeässä 72-metrin syvyydessä ilman mitään tietoa miten täältä nyt pääsisi pois, jos valoja ei olisikaan.
Luolan jälkeen menimme tutustumaan paikalliseen Laventeli-tilaan. Siellä aika kävi hieman tylsäksi, kun omistaja kertoi vain laventelin kasvattamisesta, ja siitä miten se parantaa kaikki maan päällä olevat taudit.. Näimme samalla kuinka laventelista tehdään öljyä ja saimme maistaa mm. laventelikeksejä ja jotakin kuumaa mehua.
|
Rantamaisemia |
Viimeiseksi matkasimme Slovenian rannikolle, lähelle Italian rajaa. Keli ei ollut mikään maailman paras, mutta kokemuksena oikein mukava, Kesällä paikka on varmasti oikein mahtava ja rannan varrella oli paljon erilaisia ravontoloita/kahviloita. Viivyimme rannikolla vain tunnin, koska olimme aikataulusta myöhässä, mutta tuo aika riitti niissä olosuhteissa oikein hyvin. Kotimatkalla ehti ihastelemaan Slovenian luonnon tarjoamia maisemia, jotka poikkeavat hieman Suomesta vuorien takia.
Lauantaina kävimme shoppailemassa jälleen BTC-city centressä. Aika kului jälleen erittäin nopeasti ja "muutama" ostoskassi tarttui mukaan. Sunnuntaina matkasinne kohti Bled järveä ja silloin sää palasi taas aurinkoiseksi. Paikka on suosittu turistikohde, ja siellä saa nopeasti ajan kulumaan esimeriksi kiertämällä järven jalan. Me kuitenkin tyydyimme ihastelemaan sitä vain toisesta päästä ja istuimme rantakahviossa katselemassa maisemia. Päivä meni jälleen nopeasti ja oli ihanaa nauttia auringon lämmöstä ! Toivottavasti viimeisellekkin viikolle riittää lämpöä ja aurinkoa. :)
|
Tippukiviluola |
|
Tippukiviluola |
|
Rantakaupunkia |
|
Bledin söpöys |
|
Bled järvi |
|
Laventelitila |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti