tiistai 15. maaliskuuta 2016

Leeds työssäoppiminen Marriott Hotel

Eka kuukausi ulkomailla on vierähtänyt aika nopeasti. On parasta kertoa töistä monen viikkojen ajalta niin tulee jotain kerrottavaa.

Tosiaan olen Marriott Hotel Leeds:sin ravintolassa työssäoppimassa. Eka työpäivä 17.2 oli sinänsä mielenkiintoinen että se ei ollut varsinaisesti työpäivä... Menin työpaikalle minulle ilmoitettuna päivänä sekä kellon aikana. Kysyin Senior SouChef Wayne:a ja kävi ilmi että hän oli lomilla ja tulisi vasta parin päivän päästä takaisin. Sitten vastaanottovirkailija meni käymään ravintolan puolella ja kysyi onko kellään tietoa minun suhteen niin eipä ollut. Koko keittiö ei tiennyt että olisin edes tulossa.  No sovin sitten hotellin työntekijän kanssa jotta tulisin seuraavana päivänä uudestaan, ja kävisimme hotellin turvallisuus ohjeet jne kaiken minkä työntekijän pitää tietää.

Seuraava päivä olikin sitten jo ihan työpäivä. Keittiö on iso ja siellä työskentelee 3-6 kokkia samaan aikaan. Työkaverit ovat aivan parhaita (Girish, Amy, James, Luke, Wayne, Chef, Roman, Bradley ja n.20-40 muuta henkilöä jotka kaikki pyörittävät show:ta. Harva osaa lausua nimen Joona saatikaan muistaa sen joten on kutsuttu kaiken näköisillä kutsuma nimikkeillä kuten: Young Mika Häkkinen,
Big Man, Johanna sekä joitain muita.
 Jokainen kokki on omalaatuinen persoona, joka päivä soi jollakin kaiuttimesta musiikkia ja läppää heitetään toisista, ja toisia "ärsytetään" jos vaikka pinna palaisi. Pääkokit (Wayne, Chef) eivät työskentele varsinaisesti ravintolan puolella mutta heitäkin näkee siellä silloin tällöin.  Ravintola hoitaa oman ruokalistan lisäksi Hotellin aamiaisen, huonepalvelun, erilaisia kahvituksia ja tilauksia.

Ensimmäisinä työpäivinä tulin aamuvuoroon tekemään Hotellin aamiaista. Kaikki nyt tietävät suurin piirtein hotellien aamiaisen niin en siitä selitä enempää. Viikonloppuisin aamupalaa tehdään 400henk. verran ja syöjiä käy 300-400. Aamupalan ohella "prepataan" seuraavaa aamua varten. Väh. semmoset 20kg pekonia joka aamu mätin ritilöille leivinpaperien väliin, kuorin ja leikkasin vähintään 20kpl vesimelonia ja hunajamelonia sekä 20 ananasta. Pullat pelleille, kaikki valmiiksi valmistusta varten, kärrille, kärri kelmutaan ja merkataan.

Pääosin teen iltavuoroa 14-21, minulla ei ole varsinaista omaa pistettä jota hoidan vaan teen mitä on tekemistä, ja autan tilauksissa, ja teen vähän kaikkea:
-Aamiasta
-On tullut paistettua possua, kanaa, sen jälkeen ne revitään ja saadaan "pulled" possua tai kanaa TADAA!.
-Guagamolea on tehty melkein joka toinen päivä
-Erilaisia kastikkeita
-Vihannesten/Ruoan valmistelu
-Erilaisia täytettyjä leipiä jne
-N. 200-350henkilön "functioita" tehty eli ruokailuvarauksia/tilaisuuksia, joissa alku/pää/jälkiruoat tehdään viimeistä silausta varten valmiiksi. Ja kun ruokailu alkaa niin sitten ripeästi viimeiset silaukset ruokaan/pääruoka aine lautaselle ja tarjoilijoille vietäväksi. N.230 henkilön tilauksen ruoat on kaikilla pöydissä 5-10minuutissa.

 Kuvassa yksi kokeista Luke

Suurimman osan ajasta olen noitten 200+ henkilön tilauksien kimpussa sekä kaiken näköisessä valmistelussa/viimeistelyssä.
Täällä kyllä oppii arvostamaan työtä jota tekee, näkee miten asiat tapahtuu "oikeissa" keittiöissä, miten paljon se vaatii paineensietokykyä jne.

Vapaa-aika tulee vietettyä kämpillä, salilla, kentällä tai keskustassa. Milloin missäkin. Suurin osa ajasta kuitenkin menee työntekoon. Kuukausi mennyt jo ja vähän alta kuukausi jäljellä. Siinä sekava selostus omasta näkökulmasta.

Kiitos jos luit edes yhden rivin :)        

Joona Liukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ylänavigointi