Saavuttiin tänne bilbaoon 1.2 Janin, Joonatanin ja Vitalyn kanssa pitkän matkustamis päivän jälkeen.
Ensimmäisenä iltana tavattiin Iker Orueta joka vaikutti todella mukavalta kaverilta ja hän vei meidät meidän kämpälle joka on melkein ydinkeskustassa eli todella hyvässä paikkaa. Alussa oli hieman vaikeaa kun ei ollut nettiä eikkä wifi yhteyttä ja senkin takia tämän blogin kirjoitus ollut erittäin vaikeaa. toisena päivänä meillä oli mahdollisuus tutusta kaupunkiin hieman ennen ensimmäistä työpäivää joka oli 3.2, kävimme silloin vuorilla ja tapasimme myös Andrein joka oli ollut kuukauden jo bilbaossa työssäoppimassa niin hän kertoi meille kaikkia hyviä paikkoja jne.
Ensimmäisenä työpäivänä tutustuimme työkavereihin jotka ei pahemmin puhuneet englantia ainut oli Ohjaajamme Jon kuka on erittäin mukava meille niinkuin koko porukka siellä! Olemme oikeastaan olleet kokoajan töissä ja hieman kierrelleet kaupunkia ja nähneet paikkoja.
Työpaikassa on erittäin paljon eri tilausuuksia kuten häitä ja kokouksia jne. Minä ja Vitaly olemme erittäin tyytyväisiä ja iloisia meidän työpaikallamme Hotel Silken Indautxulla ja henkilökuntaamme.
Keittiövastaava eli Chef nimeltään Diego tulee vasta keittiöön takaisin 1.3 koska hän on brysselissä töissä tällä hetkellä Hotel silken ketjussa.
Hotellissa on nyt
meidän kanssa kolme espanjalaista työharjoittelijaa joita meidän täytyy Vitalyn
kanssa opettaa siellä välillä kun työntekijät eivät kerkeä koska siellä on
erittäin paljon tilauksia ja muutenkin paljon pöytävarauksia niin viikonloput
on aina kiireisiä. Mutta myö olla tyytyväisiä.
Kävimme 25.2
katsomassa futista San mamesilla joka oli aivan uskomaton kokemus meille ja
olemme kierreleet paljon Bilbaota ja olemmet tykänneet erittäin paljon olla täällä vaikka onkin tosi
sateista.
5.3 saimme uuden kämppiksen Seinäjoelta ja hän on erittäin mukava ja tulemme todella hyvin toimeen. Nyt on tosiaan puolet mennyt ja aika mennyt erittäin nopeasti. Bilbaosta terveisiä Joelilta ja Vitalylta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti