keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Espanja: Laura Pääkkönen & Tiia Vepsäläinen. Viikko 2

Perjantai 8.5.2015         
Tiian viikko J


Arkirutiinit on jo asettunu kohilleen täälläkin, muttei kuitenkaan arki tunnu samalla tavalla arjelta kun Suomessa.. Aikalailla miun arkipäivät noudattaa kaavaa: aamujumppa/lenkki – asioiden hoitelua - duuni – ruoka – biitsi / kaupungilla kiertely / suomen peli – nukkumatti J
Maanantai alkoi aamujumpalla ja ennen töitä kerkesin vielä siivoilemaan (ku kämppä täynnä hiekkaa ) ja käydä toimistolla pankkiasioita hoitelemassa.. Duunit alkoi 12, ja päivän mittaan tein pedikyyrin, ripsienvärjäystä ja jalkahoitoa, iltapäivästä jäin sit vielä kattoon ku Anne vahvisti Pirkon pigementoinnit. Töiden jälkeen kävin nopsaa kotona safkaamassa ja sit mentiinkin Roostersiin kattoo Suomi – Norja. Tiistai alko sitten vuorostaan aamulenkillä, jonka jälkeen suuntasinki töihin. Pääsin tekee käsihoitoa ruotsalaiselle asiakkaalle, mutta juteltiin kuitenkin englanniksi koska ei tuo ruotsin kieli oo niin hyvässä muistissa.. J Muuta miulla ei ollukaan töissä niin kerkesin vielä käväseen tiistain markkinoilla Feria alueella.. Väkee oli taas ihan törkeesti liikenteessä, ja kojuja jos minkälaisia. 


Sit soittelin Norriksen Make- Up Schoolin Satu Ahoselle ja sovittiin, että meen koululle ens torstaina tutustumaan päiväksi. Yllätin Lauran ja paistoin hänelle hänen kanat valmiiksi et pääsee suoraan syömään kun tulee töistä, OON IHANA KÄMPPIS! Oli tyttö tyytyväinen J Illasta käytiin vielä kävelemässä Torreblancaan päin.


Keskiviikko meni oikeestaan kokonaan töissä, aamusta siivoilin liikkeessä ja kävin shoppailemassa uusia somistus hommeleita liikkeeseen, sit oli jalkahoitoa ja käsihoitoa ja molemmat asiakkaat oli kyllä taas niin ihania ja halasivat oikeen hoidon päätteeksi <3 Pirkko vei ruokkiksella miut syömään läheiseen vegeravintolaan, Vegetaliaan. Oli ihan törkeen hyvät ja maukkaat ruoat, suosittelen käväsemään! Lounas oli buffet tyyppinen ja sisälsi alkusalaatit, leivät, lämpimät ruoat ja halutessa sai sit erikseen ostaa vielä jälkkäriä. Ja oliskohan se maksanu about 8,5€ per henkilö, eli ei paha! Olin kotona vasta joskus kuuden aikaan ja oli niin poikki olo, ettei mihinkään jaksanu liikkua joten istuskeltiin koko ilta partsilla ja pohdittiin elämää.. hah. Torstaina miulla oli synttärit!!! Alotin päivän juoksulenkillä + pikku jumpalla, jonka jälkee kävin vaan haukkaamas aamupalan ja painuin biitsille makoilemaan. Sit oli töitä muutama tunti ja illasta ihan pienesti juhlistettiin miun synttäreitä parilla lasilla sangriaa ja mentiin taas Roostersiin kattoon Suomi – Slovenia.


Perjantaina vähän suuta kuivas aamusta (mistä lie johtunu) mut menin silti aamulla ennen töitä vielä rantajoogaan, eli ohjatulle 60 minuutin mittaiselle joogatunnille, joka pidettiin rannalla. Jooga ei oo koskaan oikeen ollu miun juttu ko se on niin rauhallista.. Mutta toi oli ihan jees, ei tosin ollu kyllä yhtään niin haastavaa mihin Suomessa on tottunu.


Sitten kävinkin töissä tekemässä yhden käsihoidon ja värjättiin asiakkaan kulmat siinä samassa, muuta miulla ei ollukaan ohjelmassa, joten painuin biitsille. Laura olikin tullu jo töistä kun saavuin rannalta, ni lähettiin sit shoppailemaan ja käytiin yhessä Britti pubissa syömässä ihan törkeen hyvät pihvit. Nyt istuskellaan partsilla ja kello tulee kohta kymmenen niin pikkuhiljaa unten maille, koska huomenna pitää jaksaa juhlistaa miun synttäreitä kunnolla ;) Seuraavaks päästän Lauran näppäinten taa, palaillaan sunnuntaina!

Lauran viikko J
Tällä tokalla viikolla opin aika paljonkin uutta. Tiistaina pääsin harjoittelemaan ripsipermanentin tekemistä. Ensin seurasin vierestä, kun se tehtiin asiakkaalle ja sitten harjoittelin ohjaajalleni. Vaikeinta oli ehkä saada ripset nätisti taivutettua tarrapatukan päälle ja niin että ne kanssa kestää siinä. Apuna voi käyttää hammastikkua ja maitoliimaa. Permanenttiaineisiin on kuulemma tullut muutoksia, joiden vuoksi vaikutusaikoja on pidennetty ja permiksen teko kestää värjäyksineen yli tunninkin. Pääsin myös ekaa kertaa siistimään sokerilla kulmakarvoja. Tässäkin harjoittelin ensin työntekijälle ja sitten tein vasta asiakkaalle. Tärkeää on muistaa pitää sokeri joustavana ja ottaa vain sormenpään kokoinen pallo massaa, että saa tehtyä tarkkaa työtä. Värjättiin samalla ripset ja kulmat ja asiakas tykkäsi kovasti tuloksesta. Hän kävi vielä perjantaina miulla kasvohoidossa ja kertoi olevansa tosi tyytyväinen kulmiinsa, että kerrankin ne ovat hyvät ja oikein laitetut.

Torstaina en mennytkään töihin, vaan pääsin vierailemaan Norriksen koululla. Heillä oli menossa häämeikki – päivä ja päästiin miun harkkakaverin kanssa mukaan tekemään ja olemaan mallina. Opettaja Satu oli tosi taitava neuvomaan tekniikoissa ja värien käytössä, joten päivä oli tosi antoisa! Saadaan vielä järkkärillä ja studiovaloissa otetut kuvat itsellemme, joten palataan tähän myöhemmin jos julkaisukelpoisia kuvia tuli :D Tässä alla pari kuvaa miun meikistä ja hienosta hiuskoristeesta ;D

Sunnuntai 10.5.2015
Viikonloppu vierähti taas, enää kaks viikkoa jäljellä… En haluais kotiiin! L
Lauantaina mentiin heti aamusta biitsille, oli ihan pirun lämmin päivä (niinku kyllä kaikki muutkin päivät ollu) ! 

Biitsin jälkeen käytiin kotona syömässä ja suihkussa, sit Roosterssiin kattoo Suomen peliä ja siitä illan viettoon, juhlittiin miun synttäreitä vähän jälkikäteen. Käytiin syömässä ihanassa pikku ravintolassa, Bar Cafe Marlossa ja sit suunnattiin drinkkibaariin, täällä on vähän vahvempia noi kaikki drinksut kun Suomessa.. koska mitään ei mitata.. :D ja baarissakin tuotiin vaan vodkapullo pöytään ja muutama limsapullo sekä tyhjät lasit joihin jokainen sai sit oman mielen mukaan sekottaa drinkkinsä..

Tänään käytiin aamulla biitsillä ja sit mentiin parantelemaan oloa Giovanni pitserian pizzabufeeseen.. makso vaan 7,50€ / henkilö ja oli kyllä hyvää. Saatiin vielä kaupanpäällisiks jälkkärijätskit kun tarjoilija neiti huomas meiän hangoverit.. hah J Nyt istuskellaan partsilla eikä sen kummempia suunnitelmiaa oo, ehkä saadaan pari kaveria kylään. Tän päivän kovin juttu näkyy alapuolen kuvasta!

-Tiia&Laura






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ylänavigointi